Yksi kaikkein kurjimpia vanhemmuuden hetkiä on se, kun tajuaa kerta toisensa jälkeen olevansa tilanteessa, jossa oma lapsi on kiusaaja. Tällaisessa tilanteessa kokee olevansa maailman huonoin vanhempi, hävettää, nolottaa ja tekisi mieli painua maan alle. Enkö ole opettanut empatiaa, kaveritaitoja ja toisten huomioon ottamista.
Keskusteluissa on hyväksyttävää kertoa, että oma lapsi on ollut kiusattuna. Missään tilanteessa ei ole sopivaa sanoa, että minun lapseni on ollut kiusaaja. Koska kiusaaminen herättää vanhemmassa suurta häpeää ja epäonnistumista. Ja koska oma lapsi nähdään nyt vain pelkästään pahana ja kaikki kiusaajat pitää eristää omasta koulusta, mieluiten toiseen kouluun. Siellä toisessa koulussa, kun on yksin; ehkä oppii kuinka kavereiden kanssa olisi pitänyt olla ja omaa tunne-elämää tutkiessa itsesäätelytaidot vahvistuvat. Oma lapseni ei vastaavassa tilanteessa ehkä pystyisi ottamaan opikseen.
Kiusaamistilanteet ovat olleet minulle niitä, missä lapseni on katseellaan osoittanut oman häpeänsä ja hätänsä. Katse kertoo, että ”auta minua”. Lapsi on toiminut tahallaan tai vahingossa väärin ja hänen tulee oppia vastaamaan teoistaan. Lapsi on tajunnut toimineensa väärin, mutta kiusaaminen oli jo tapahtunut. Tässä kohtaa mitataan vanhemmuuden taidot, psyykkinen kantokyky ja kyky vahvistaa lapsen hyviä puolia. Kiusaamisen tulee puuttua riittävällä vakavuudella, mutta ei kovuudella. Lapsi on itse juuri toiminut väärin, ollut kova ja ymmärtämätön. Aikuisen tulee osata toimia järkevämmin kuin lapsi. Lapsia pitää kasvattaa sekä opettaa ja pelkällä rankaisemisella ei vielä vahvisteta taitoja. Useimmiten kiusaamisen kohteena onkin ollut joku kaveri ihan lähipiiristä. Samana päivänä on oltu ensin hyviä kavereita ja leikitty monet yhteiset leikit. Sitten tapahtuu se, mitä ei pitäisi tapahtua. Lapsi kiusaa toista lasta.
Lasten väliset kiusaamiset tulee kaikki saada päivävaloon, jotta tilanteet voidaan selvittää. Hyvin tapahtunut selvittely on sitä, että kiusaaja ymmärtää tehneensä väärin ja pyytää kiusaamista anteeksi. Kiusaamisen uhri huomaa, että kiusaaja on ymmärtänyt mitä hän teki väärin ja on vilpittömästi pahoillaan siitä, mitä on tehnyt. Kiusaajan empatia ja harkintakyky kasvaa, hän oppi näkemään tekojensa seuraukset ja ennakoimaan, ettei sama tapahdu uudelleen. Sovinnon hetkellä olisi parasta sopia myös siitä, millä tavalla kaveruus tästä jatkuu ja millä tavalla kiusaaja voi lähestyä kiusattua niin, että voisi saada myönteisen vastauksen ja kaveruus jatkuu muutenkin kuin puheissa.
Kiusaamistilanteet on käsitelty oikein, kun lapset uskaltavat kertoa kiusaamisesta aikuiselle. Meillä aikuisilla on käsissämme keinot, millä kiusaamiseen voi puuttua ja miten sen pystyy myös lopettamaan. Syyllisenä ja häpeissään on vaikea toimia, mutta ei mahdotonta. Lohdullista olisi, jos asiaa voitaisiin käsitellä myös siitä näkökulmasta, että kiusaaja tarvitsee apua. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus turvalliseen koulupäivään.
Ihan tavallinen äiti
