Kantamoinen osuuskunta on pitänyt kymmenen kuukautta majaa Ideaparkin kakkoskerroksessa. Moni sote-alan kollega on ihmetellyt, miksi ihmeessä: ”Eikö perheitä ja nuoria tule kannustaa viettämään aikaansa muualla kuin kauppakeskuksissa?” Moni on myös kehunut vetoa rohkeaksi: ”Kuka rakentaa taukopaikan Ideaparkkiin, ja kutsuu asiakkaansa sinne jarruttamaan tahtia tai kohtaamaan itsensä ja toisensa?” Joku on ehkä pelännyt, tuoko sosiaali- ja perhepalveluja tuottava yritys ei toivottuja lieveilmiöitä kauppakeskukseen.
Me Kantamoiset ajattelemme, että mielenterveyden ja perheiden tuki pitää viedä mahdollisimman lähelle ihmisten arkisia kohtaamisia. Sote -palvelujakin voi tuottaa vastuullisesti samaan tapaan kuin lähiruokaa. Meistä jokainen voi joskus kohdata kriisin tai sairauden, ja silloin avun hakeminen on suurin rakkauden teko itseä ja läheisiä kohtaan. Ideaparkissa voi harrastaa ja treenata kroppaa, miksei siis myös mielenterveyttä ja ihmissuhteita. Saamamme asiakaspalautteen mukaan ”apu on täällä saatavilla kauppareissulla eikä sen hakemiseksi tarvitse painella liikennevalonappuloita turhan virallisilta tuntuvien virastojen ovilla”.
Viime aikoina olemme olleet erityisen iloisia, koska Ideaparkin ympäristökunnat ovat entistä enemmän kiinnostuneet täydentämään omaa palvelutarjontaansa lastensuojelu-, valmennus- ja kuntoutuspalveluillamme. Kauppakeskus on osoittautunut esimerkiksi luontevaksi paikaksi toteuttaa valvottuja ja tuettuja tapaamisia silloin, kun lapsi tai nuori sekä vanhempi tarvitsevat ulkopuolisen ammattilaisen mukaan kohtaamistilanteisiin. Näin lastensuojelukin tulee lähelle ja normalisoituu.
Kaikki on sujunut mallikkaasti ja luontevasti, mutta ilman kauppakeskuksen hallinnon ja muiden yhteistyökumppaneiden tukea tämä ei olisi ollut mahdollista toiminnan käynnistymis- ja koronahaasteiden keskellä. Iso kiitos Teille vastuullisuudestanne ja heittäytymisestänne!
Ideapark on todellakin enemmän kuin erilainen. Se ymmärtää myös perheiden monimuotoisuuden ja eriarvoistumiseen liittyvien haasteiden päälle. Se on avannut ennakkoluulottomasti ovensa myös mielenterveyden ja perheiden tuelle.
Sirpa Mäkinen
Kirjoittaja on kognitiivis-ratkaisukeskeinen terapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja sosiaalialan ammattilainen. Kantamoinen osk on rekisteröitynyt yksityisten sosiaalipalveluiden tuottaja, jonka toimialuetta on Pirkanmaa ja Kanta-Häme. Teksti on julkaistu myös Ideapark NYT!-lehden kolumnina 28.6.2021.
