Eroa. Älä huuda. Jätä herkut ostamatta. Älä juo. Ei saa tuijottaa vaakaa. Aseta rajat. Jokainen haastavassa tilanteessa elänyt tai elämämuutoksen tehnyt tietää, että helpommin sanottu kuin tehty. Akuutissa kriisitilanteessa viestin pitää toki olla selkeä; lyhyt ja ytimekäs. Ei tulipalossakaan jäädä kastelemaan kukkasia.
Vaikka ihmiset useimmiten tarkoittavat neuvoilla hyvää, asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Omassa työssäni olen huomannut, kuinka niin nuoremmat kuin vanhemmatkin ihmiset kaipaavat pohdiskelutukea sekä kannattelua muutoksen ja uuden alun hetkellä. Tietoa, vinkkilistoja, itseopiskelukursseja ja verkkoterapiaa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Jopa ähkyksi asti. Silti, tai ehkä juuri siksi, moni kertoo kaipaavansa lisää ajatustenvaihtoa, tai hienommin sanottuna dialogisuutta, elämään ja ihmissuhteisiin.
Omin siivin lentämisestä on tullut ihanne, joka pitää saavuttaa yhä nuorempana. Usein terapiassakin tavoitellaan siirtymää tarvitsevan lapsen mielentilasta järkevän aikuisen mielentilaan. Olen alkanut ajattelemaan toisin: Tarvitsemme kiireesti lisää kohdatuksi tulemisen kokemuksia.
On raivattava henkistä tilaa pysähtyä tarvitsevuuden ja juurisyiden äärelle. Kenenkään ei tarvitse osata tai jaksaa liitää yksin. Lentotyylejä on monia eikä se lintukaan ilmassa pysy ilman sopivaa tuulen virettä. Toisiin tukeutumisesta pitää tehdä myös ”uusi normaali”. Kuka tahansa meistä voi tarvita apua kohdatessaan akuutin kriisin tai sairauden. Miten silloin toivot Sinua kohdeltavan?
Itse ainakin toivon, että joku kannattelee ja kulkee hetken matkaa rinnalla. Surevalle kannattelu voi tarkoittaa tukea erilaisten tunnekokemusten kanssa elämiseen. Nuorelle ääneen lausuttua lupaa haparoida valintojen teossa. Päihderiippuvuudesta toipuvalle se voi olla apua uudenlaisen arjen rakentamiseen. Kannatellen on helpompi lähteä kohti uutta tuntematonta.
Uuden vuoden kynnyksellä kenties moni tämänkin lukijoista tekee lupauksia tai päätöksiä hyvinvointinsa parantamiseksi. Terveyttä ja yksin pärjäämistä korostavassa ilmapiirissä ei ole helppo myöntää omaa heikkouttaan, sairastumistaan tai mokaamisiaan. Kun otamme ensimmäistä epäröivää askelta kohti muutosta, tarvitsemme juuri kannattelua – sitä, että mennään yhdessä kynnyksen yli, suljetaan paiskaamatta ovi menneeseen ja tutkitaan hetken matkaa yhdessä näkymiä tulevaan.
Hyvää ja kannattelevaa vuotta 2022 kaikille!
Kirjoittaja on kognitiivis-ratkaisukeskeinen terapeutti, kriisityöntekijä, työnohjaaja ja sosiaalialan ammattilainen, joka työskentelee Ideaparkin toisessa kerroksessa omalla vastaanotollaan ja Kantamoinen -osuuskunnassa. Lisätietoa: www.kantamoinen.fi
Teksti on julkaistu Ideapark NYT -lehden kolumnina 27.12.2021.
