Näin ystävänpäivän läheisyydessä tein pienimuotoista tutkimusta lähipiirissäni ja kyselin läheisiltäni ja asiakkailtani, mitä ystävyys ja tärkeät ihmissuhteet heille merkitsevät. Vastauksissa korostui se, miten ihminen kaipaa ja tarvitsee yhteyttä toisiin, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Ihmissuhteet saattavat rikkoa meitä, mutta vastaavasti me toivumme ja palaudumme läheisissä, turvallisissa ihmissuhteissa. Ilman toisia ihmisiä me emme selviä hengissä, ilman toisia ihmisiä olemisemme voi tuntua merkityksettömältä ja ilman toisia ihmisiä koko elämä voi tuntua tyhjältä. Koska kaipuumme yhteyteen toisen ihmisen kanssa on yksi elämän perusedellytyksistä, ei ole yllättävää, että yksinäisyys voi olla hyvin satuttavaa. Ihmisen tarve tulla kohdatuksi ja nähdyksi, kuulluksi ainutlaatuisen elämäntarinan kanssa, on voimakkuudessaan niin tärkeä, ettei sitä tule ohittaa. Yksinäisyyden kokemukseen voi sisältyä monia tunteita: pelkoa, surua, häpeää, vihaa, syyllisyyttä, katumusta ja katkeruutta. Jokainen näistä tunteista ansaitsee tulla sanoitetuksi ja ymmärretyksi – ja sitä kautta ehkä siedettävämmäksi ja muutokselle tietä tekeväksi.
Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja erillisyyden kokemukset yhdistävät ihmisiä, koska jokainen meistä kokee niitä jossakin elämänsä vaiheessa. Osalle tuollainen ahdistava kokemus on kuitenkin muuttunut hetkellisestä tunnekokemuksesta pysyväksi olotilaksi. Joka kymmenes suomalainen kokee kroonista yksinäisyyttä ja siitä johtuvaa psyykkistä kipua. Vaikka yksinäinen voi olla masentunut tai ahdistunut, pelkästään masennuksen hoito ei poista yksinäisyyttä – se ei voi täyttää perustarvettamme yhteyteen toisten kanssa. Yksinäisyys ei ole sairaus eikä sitä voi diagnosoida. Toisin kuin yksinolo, yksinäisyyden kokemus ei ole ihmisen oma valinta. Yksinäisyys on samanaikaisesti ihmisyydelle tyypillinen, kaikkia ihmisiä koskettava ilmiö, mutta myös henkilökohtainen ja yksilöllinen kokemus. Korona-ajan rajoitukset ovat nostaneet esiin poikkeuksellisella tavalla yksinäisyyden ristiriitaisuuden: vaikka olemme yhteydessä toisiimme mitä moninaisimmilla tavoilla, silti saatamme kokea olevamme erillämme muista.
Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen, joissa viimeksi mainitussa läheisyys ja merkityksellisyys ihmissuhteissa eivät toteudu, vaikka ihmisiä ympärillä olisikin. Omassa ”tutkimuksessani” minua kosketti liikutukseen asti erään nuoren kipeä pohdinta: ”Kyllä mulla on tosi paljon ihmisiä elämässä, varmaan vähän liikaakin. Mutta en mä tiedä oonko mä niille kenellekään tärkeä tai onko mulla niille mitään erityistä merkitystä just sen takia, että oon mä. Ei ne ainakaan koskaan kysy, mitä mulle kuuluu.” Toinen asiakkaani puolestaan kertoi: ”Kun mä sairastin koronaa, mä vasta tajusin, miten yksinäinen mä oikeesti oon. Eihän mulla ollut ketään keltä pyytää konkreettisesti apua. Tän tajuaminen vaikutti syvästi mun turvallisuuden tunteeseen ja kokemukseen siitä oonko mä merkityksellinen.” (Edellä olevien lainausten julkaisemiseen on kysytty lupa.)
Olen kiitollinen, että nämä ihmiset uskalsivat rehellisesti kertoa yksinäisyyden tunteistaan niiden mahdollisesti synnyttämästä häpeästä huolimatta. On tärkeää muistaa, ettei ihmisessä itsessään ole mitään vikaa, jos hän kokee yksinäisyyttä – yksinäisyys kertoo inhimillisestä tarpeesta tulla arvostetuksi ja kohdatuksi sekä tuetuksi ja autetuksi. Yksinäisyyden taustalla on usein asioita, joihin ihminen itse ei ole voinut vaikuttaa, mutta onneksi yksinäisyyteen voi vaikuttaa – meistä ihan jokainen voi. Jokainen meistä kaipaa rinnalleen pysyviä, luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita. Tällaiset ihmissuhteet syntyvät ja rakentuvat ystävällisten tekojen ja niin itseä kuin toisia arvostavien valintojen kautta. Ystävällisyys synnyttää ystävällisyyttä, pienet hyvät teot muodostavat ajan saatossa isomman puron. Tullaan itsellemme ja toisillemme näkyviksi. Kohdataan niin itsemme kuin toisemme kaikkien vahvuuksien ja haavoittuvuuksien kanssa. Pysähdytään kysymään: mitä minulle kuuluu, mitä sinulle kuuluu.
Kirjoittaja: Kantamoisten Jonna Henriksson, joka uskoo, että ystävyys on supervoima. Teksti on julkaistu myös Ideapark NYT! -lehden kolumnina 18.2.2021.
