Olen iloinnut Tapparan SM-kullasta, ja katsonut Suomen MM-pelejä. Lasteni harrastamien lajien lisäksi jääkiekko on ainoa, josta luulen tajuavani edes vähän. Työpäivän jälkeen on palauttavaa seurata, miten porukka pelaa innolla ja taidolla samaan päätyyn. Siitä voimme ottaa oppia työ- ja perhe-elämään.

Jääkiekon MM-kisojen myötä olen ratkaisukeskeisyyden ammattilaisena pyöritellyt mielessäni sekä terapia- ja työnohjausasiakkaiden kanssa ”Making miracles” –kisateemaa. Ostin jopa hupparin. Se muistuttaa noiden kahden sanan monista merkityksistä, ja aloittaa eteenpäin kuljettavia ja toivoa vahvistavia keskusteluja. Arvostan MM-kisaorganisaation tavoitetta mielialojen nostattamisesta vaikeuksien keskellä.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa yksi keskeinen teema on ihmeiden tutkiminen ja niiden tavoittamiseen liittyvien polkujen rakentaminen yhdessä asiakkaan kanssa. Käytössä on ”The Miracle question”, ihmekysymys, jonka alan pioneerit kehittivät sattumalta tavatessaan hyvin haastavassa tilanteessa eläneen perheenäidin. He kysyivät häneltä suurin piirtein näin: ”Aamulla, kun heräät, on tapahtunut ihme ja ongelmasi on poissa. Mikä silloin on elämässäsi toisin?”

Moni on tätä lähestymistapaa ja kepeältä vaikuttavaa ihmekysymystä arvostellut eivätkä ne toki kaikille ja kaikkiin tilanteisiin sovikaan. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen työurani ja ihmekysymyksen käyttökokemuksen pohjalta kannustan kuitenkin kokeilemaan. Jos edes pienesti pystyt kuvittelemaan hetken, jolloin tilanteesi on paremmin tai tuskasi on edes hiukan pienempi, voi olosi helpottua, ja voit päästä niin sanotusti kiinni peliin omassa elämässäsi.

”Making miracles” ei aina toteudu. Maailmalla, kodeissa, ”kylillä” ja netissä tapahtuu hirveitä asioita. Elämässä tulee eteen tilanteita, joissa toivoa ei vain tunnu olevan. Näihin hetkiin voimme varautua pakkaamalla varustekassiimme niin paljon vahvistavia eväitä kuin mahdollista. Vahvistavia eväitä voivat olla erilaiset taidot, onnistumisen kokemukset, luonteen vahvuudet, intohimot ja tukiverkostot. Varustekassia kaivelemalla voimme päästä vaikeuksista eteenpäin yksin, läheisten tai ammattilaisten tuella.

Lohdullista on, etteivät kaikki ihmeet synny tekemällä tai jääkiekkotermein ”liikaa mailaa puristamalla”. Ihmeitä myös vain tapahtuu. Ihmeen pilkahdusten bongauksessa tarvitsemme tarkkuutta ja herkkyyttä, sillä ne voivat leimahtaa esille aivan yllättäen niin kuin revontulet. Muutos uuteen tai parempaan voi alkaa silloin, kun keskitymme nykyhetkeen ja mielialaa kohottavaan tekemiseen. Nykyisyyteen suuntautumisen ja siitä nauttimisen taidot ovat myös apunamme silloin, kun jotain kamalaa on tapahtunut äkillisesti tai pitkäkestoisesti, lähellä tai kaukana. Vaikeina aikoina on tärkeää tehdä lisää sitä, mikä tuottaa itselle mielihyvää – oli se sitten jääkiekon katselua, luonnon heräämisen ihmettelyä tai pitkiä keskusteluja ystävän kanssa.

Hyviä hetkiä Sinulle ja ”joukkueellesi” toivottaen;

Sirpa Mäkinen

Kirjoittaja on kognitiivis-ratkaisukeskeinen terapeutti, kriisityöntekijä, työnohjaaja ja sosiaalialan ammattilainen, joka työskentelee Ideaparkin kakkoskerroksessa omalla vastaanotollaan ja Kantamoinen osuuskunnassa. Lisätietoa: www.kantamoinen.fi

Teksti on julkaistu myös Ideapark NYT! -lehden kolumnina 25.5.2022.

Kuvassa on lähikuvassa hiirenkorvia. Taustalla on koivuja ja kuusia Kuvaaja: Sirpa Mäkinen.