Moni tekee uuden vuoden kynnyksellä lupauksia itselleen. Enemmän liikuntaa, terveellisempää syömistä, tehokasta ajankäyttöä, uusia harrastuksia ja niin edelleen. Ajattelemme, että on asetettava tavoitteita ja ponnisteltava niiden eteen, jotta voidaan olla tyytyväisiä itseemme. Itsetunto voi rakentua suoritusten varaan. Mallia saamme sosiaalisesta mediasta, jossa kaikki esittelevät parhaat puolensa ja saavutuksensa. Todellisuus kuvien ja päivitysten takana, voi olla kuitenkin aivan toisenlainen.
Suorittaminen ja kontrollointi johti minulla pahaan uupumukseen ja masennukseen. Ylikontrolloivana leimasin tavoitteet jokaiselle osa-alueelle elämässäni. Milloinkaan riittävän hyvä ei kelvannut. Paineet tuli toki eniten itseltäni, mutta nyt näen, että myös yhteiskunta hyväksyy helposti ylisuorittajan. Jaksamisen ihannointi vaan hiveli itsetuntoani ja sain siitä virtaa suorittaa taas enemmän. Kunnes uuvuin.
Mitä jos ajattelisimmekin, että elämä on riittävän hyvää juuri näin? Pitäisimme itsestämme huolta ja liikkuisimme juuri sopivasti oman vireystason mukaan. Lepäisimme. Söisimme omaa kehoa kuunnelleen, ilman kuria. Tekisimme mielekkäitä asioita itsemme hyväksi ja läheistemme kanssa.
Omia ajatusmalleja on hyvä kyseenalaistaa ja tiedostaa kenelle ja miksi asioita tekee. Itse sain uupumukseeni ja masennukseeni ammattiapua ja siitä toipumisen tie jatkuu edelleen. Uuden vuoden aloitan rauhallisesti itseä kuunnellen, ilman lupauksia ja suorittamista. Ja se riittää!
Nimim. Kokemusasiantuntija Kantamoiselta
Kantamoinen on sote- ja terapia-alan osuuskunta, jonka toimitila sijaitsee Ideaparkin 2. kerroksessa. Osuuskunnan palveluita kehitetään ja toteutetaan yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Lisätietoa: www.kantamoinen.fI
Teksti on julkaistu myös Ideapark NYT! -lehden kolumnina 27.12.2022.
