Mikä ihmeen Kantamoinen?

Kantamoinen on vuonna 2020 perustamamme sote- ja terapia-alan osuuskunta. Se tuottaa ilmoituksenvaraisia, viranomaisten valvomia sosiaalipalveluja. Kantamoisessa niitä ovat mm. kotiin tehtävä perhekuntoutus, päihdekuntous, tehostettu perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelut ja valvotut/tuetut tapaamiset sekä vaihdot. Lisäksi teemme aktiivista terapiapalveluiden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyötä yhdessä eri kumppaneiden kanssa. Toteutamme palveluita kannatellen, terapeuttisesti, luotettavasti ja Lue lisää…

Pienin muutoksin eteenpäin

Uusi kouluvuosi on käynnistynyt. Tunnelma on odottava ja jännittynyt, innostunutkin. Koululaiset teroittavat kyniään ja tutustuvat uusiin kavereihin.  Eivät kuitenkaan kaikki. Osaa koulu ahdistaa, osa ei pääse sinne ollenkaan. Juurisyyt ilmiön takana ovat hyvin moninaisia. Usealla voi olla myös jokin tutkittu diagnoosi, jonka vuoksi kouluympäristö aiheuttaa valtavaa kuormitusta eikä avuksi riitä Lue lisää…

TULE MUKAAN KANTAMOISEEN

Etsimme vahvistusta tiimiimme erityisesti sosiaalihuollon ja lastensuojelupalveluihin. Tarjolla on tuntityötä, josta sovimme aina erikseen asiakkaan tarpeiden ja Sinun toiveittesi mukaan. Edellytämme sitoutumista työhön asiakasprosessi kerrallaan ja laadukkaasti. Tutustu työpaikkailmoitukseemme: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/b32e37f2-b263-4279-80bf-590b482edd7b/fi Kerromme mielellämme myös lisää! Myös Kantamoisen jäseneksi liittyminen on nyt mahdollista. Jäsenenä voit testata omia yritysideoitasi osuuskunnan muiden yrittäjien tuella Lue lisää…

Hyvää joulua ja alkavaa vuotta 2022!

Nyt on aika kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja muita tukijoukkoja kuluneesta vuodesta. Siispä KIITOS! Ilman teitä emme olisi tässä. Teidän kohtaamisissanne sykkii työmme sydän. Olemme iloisia, että saamme jatkaa vuonna 2022 perhekeskeisten, uudenlaisten sosiaalihuollon, päihdehuollon ja lastensuojelun avopalveluiden toteuttamista ja kehittämistä. Jokainen asiakasprosessi on meille uniikki, ja hoidamme sen alusta loppuun Lue lisää…

Tukea perheille ja mielenterveydelle

Kantamoinen osuuskunta on pitänyt kymmenen kuukautta majaa Ideaparkin kakkoskerroksessa. Moni sote-alan kollega on ihmetellyt, miksi ihmeessä: ”Eikö perheitä ja nuoria tule kannustaa viettämään aikaansa muualla kuin kauppakeskuksissa?” Moni on myös kehunut vetoa rohkeaksi: ”Kuka rakentaa taukopaikan Ideaparkkiin, ja kutsuu asiakkaansa sinne jarruttamaan tahtia tai kohtaamaan itsensä ja toisensa?” Joku on Lue lisää…

Aistit avoinna kohti kesää

Kirjoittajat Sonja Viitakoski ja Veera Lahtinen. Teksti on julkaistu kolumnina Ideapark NYT! -lehdessä 13.5.2021 Kesä on jo aivan lähellä. Luonto herää, alkaa vihertää ja tuoksua. Aamut täyttyvät lintujen laulusta. Milloin viimeksi pysähdyitkään aistimaan ympärillä olevaa luontoa? Kesän korvalla tekee mieli ottaa rennosti, heittää kengät pois ja tassutella paljain varpain, vaikkapa Lue lisää…

Vanhempien kokemusasiantuntijatiimi sai Oikeusministeriön Demokratiapalkinnon 2020 – Sirpa Mäkinen mukana, onnittelut!

OIkeusministeriö jakoi 10.2. Demokratiapalkinnon 2020 uudenalaista vuorovaikutusta ja vaikuttamisen hyviä käytäntöjä edistäneille kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Lisätietoa täältä. Palkittujen joukossa oli Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Vahvistu vanhempana -kokemusasiantuntijatiimi, jonka toiminnassa ja taustatukena on toiminut Sirpa Mäkinen. Onnittelut Sirpalle ja koko tiimille, jonka toiminnasta voit lukea lisää Tukiliiton ajankohtaistiedotteesta. Sirpa tuo myös Kantamoisen toimintaan Lue lisää…